Ruotsalais-brittiläisen tutkimuksen mukaan lapset, joilla on heikompi hienomotoriikka ja koordinaatio kärsivät todennäköisemmin ylipainosta aikuisiällä. British Medical Journalissa julkaistu tutkimus on osa laajaa brittiläistä väestötutkimusta.
- Kyse ei ole ihmisistä, jotka tulisivat ylipainoisina kömpelöiksi, vaan suurin osa tutkituista ei ollut keskivertoa painavampia lapsuudessaan, tutkija Scott Montgomery totesi Reutersille.
Montgomeryn mukaan näyttäisi siltä, että neurologiset komplikaatiot, joiden on arveltu johtuvan ylipainosta, ovatkin ylipainon syynä. Löydökset pitivät paikkansa myös, kun tutkimusaineistossa otettiin huomioon tutkittujen sosioekonominen tausta ja painoindeksi.
Mikä sitten johtaa kömpelyyteen lapsena? Montgomery ei antanut selvää vastausta, mutta esitti arveluna, että kyseessä voi olla useiden asioiden yhteisvaikutus kuten äidin tupakointi raskausajalla ja fyysinen aktiviteetti lapsuuden aikana, jolloin motoriikka kehittyy.
Tutkimuksen taustalla ovat Ruotsin Karoliininen Instituutti ja Lontoon Imperial College. Tutkimus oli osa Ison-Britannian National Child Development Study -tutkimusohjelmaa, jossa on tutkittu yli 11 000 ihmistä vuodesta 1958 alkaen. Opettajat ovat arvioineet noin 8 000 tutkittavan hieno- ja karkeamotoriikkaa. Lähes 7 000 henkilön motoriikkaa tutkittiin 11 vuoden iässä lääkärin toimesta.
Juoksu vähentää riskiä sairastua Alzheimerin tautiin
Liikunnan ja neurologisen terveyden välisestä yhteydestä on saatu muitakin tutkimustuloksia. Yhdysvaltalaistutkimuksessa on osoitettu, että lenkkeily vähentää riskiä sairastua Alzheimerin tautiin.
Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan säännöllinen juokseminen tai muu aerobinen liikunta keski-iässä vähentää riskiä kuolla paitsi syöpään ja muihin sairauksiin myös Alzheimerin tautiin.
Tutkimuksessa oli tutkittu noin tuhatta henkilöä vuodesta 1985 lähtien, jolloin tutkittavat olivat noin 50-vuotiaita. Tutkimus julkaistiin American Journal of Preventive Medicine -lehdessä elokuussa.
(Finfood)