Yhdeksän kuukauden ikään jatkettuun täysimetykseen saattaa liittyä lapsuusiän atooppisen ihottuman ja ruokayliherkkyysoireiden lisääntymisen riski, LL Maria Pesosen väitöskirjatyö osoittaa. Yksinomaista rintaruokintaa suositellaan nykyisin kuuden kuukauden ikään saakka.
Lapsilla, jotka olivat olleet yksinomaisella rintaruokinnalla yli yhdeksän kuukauden ikään todettiin enemmän atooppista ihottumaa ja ruoka-aineyliherkkyysoireita 5-vuotiaana kuin lyhyemmän aikaa yksinomaista rintaruokintaa saaneilla. Ruokayliherkkyysoireiden ylimäärä oli havaittavissa näillä lapsilla vielä 11 vuoden iässä.
Lapsilla, joille myöhemmin kehittyi allergisia oireita, havaittiin muita matalammat retinoli (A-vitamiini)- ja kolesterolipitoisuudet varhaisella vauvaiällä. Kolesterolipitoisuus oli vauvaiästä alkaen matalampi lapsilla, joille kehittyi allergiaoireita 20 vuoden ikään mennessä.
Havainnot viittaavat siihen, että kolesteroli- ja retinolitasojen säätelyssä on eroja perinnöllisen atopiataipumuksen omaavien ja muiden lasten välillä. Näillä saattaa olla vaikutusta immuunivasteen muokkautumiseen varhaislapsuudessa ja siten allergiaoireiden kehittymiseen.
Allerginen herkistyminen ja allerginen nuha, astma ja atooppinen ihottuma ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Näistä sairauksista kärsii jopa miljoona suomalaista. Allergisten sairauksien puhkeamiseen johtava kehitys riippuu perimästä ja alkaa jo varhaislapsuudessa, mutta siihen vaikuttavat tekijät tunnetaan vielä puutteellisesti.
Väitöstutkimuksen aineistona oli 200 suomalaisen terveen vastasyntyneen ryhmä, jota on seurattu syntymästä 20 vuoden ikään saakka. Osallistujista 42 prosenttia oli allergiaperheiden lapsia.
Napaverestä mitatun immunoglobuliini E:n korkea pitoisuus ennusti allergiaoireiden kehittymistä, mutta sen herkkyys ja tarkkuus eivät olleet riittävät, jotta se soveltuisi allergiataipumuksen seulontatestiksi.
(Finfood)
Lähde: LL Maria Pesosen väitöskirja "Early life determinants of atopy: A 20-year prospective follow-up
study on unselected, healthy newborns." Tutkimus kuuluu allergologian alaan.