|
||||||||||||||||||
|
||||||||||
|
|||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
Leivonta on perheen laatuaikaa3.9.2007 Vanhaan hyvään aikaan lauantai oli leivontapäivä, kunnes kiireinen elämänrytmi alkoi ruostuttaa kansalaisten leivontataitoja. Myös perfektionismi vaivaa monia nykyajan aikuisia. - Ei leivonnaisten tarvitse olla niin hienon näköisiä, pääasia on yhdessä tekeminen, tv-kokki AKI WAHLMAN vakuuttaa.
Wahlmanin mukaan leipominen yhdessä perheen kanssa on oiva tilaisuus yhdistää kaksi asiaa. Samalla tulee siirrettyä jälkipolville kulttuuriperimää. Wahlmanin näppituntuman mukaan yhdessä leipominen onkin suomalaisperheissä lisääntymään päin, vaikkei se vielä viikonlopun ykkösharrastus olekaan. - Parasta lastensuojelua on, kun vanhemmat viettävät aikaa lastensa kanssa. Se on paljon tärkeämpää kuin pleikkareiden ja hienojen mökkisaunojen hankkiminen, Pelastakaa Lapset -järjestön pääsihteeri HANNA MARKKULA-KIVISILTA puolestaan totesi Hei me leivotaan! -kampanjan julkistustilaisuudessa.. Jos perheessä ei ole vielä totuttu leipomaan, ensimmäinen sopivankokoinen haaste on Wahlmanin mielestä pulla. Jos aikaa on rajallisesti, myös pipareiden tekemisestä on hyvä aloittaa. - Pidän paljon myös kauralastuista. Ne ovat yksinkertaisia, mutta niin hyviä, että niitä saa Michelin- tähden saaneista ravintoloistakin, Wahlman innostaa. Pullan pyöräyttäminen on hauskaa ja turvallista hupia Moni saattaa jopa pelätä ruuanlaittoa koko perheen voimin, sillä keittiössä käytetään usein teräviä veitsiä ja jos jonkinlaista vempelettä. Esimerkiksi pullan pyöräyttäminen on Wahlmanin mukaan kuitenkin lapsiystävällistä, sillä käsien upottaminen taikinaan on sekä turvallista että hauskaa. Wahlman uskoo, että perheen kanssa yhdessä leipomisella voi olla myös ravitsemuksellista merkitystä. Leivonta on hänen mukaansa vaihtoehto jättisuurelle karkkipussille. Leipomusten muodoilla on merkitystä lasten kanssa kokatessa. Pullakin maistuu erityisen hyvältä, jos se on leivottu jonkun eläimen muotoon ja jos sille on vielä keksitty mielikuvituksellinen nimi. Kotileivontaa edistävä tv-sarja alkaa taas Kotileivontaa edistävä valtakunnallinen kampanja Hei me leivotaan! on jälleen käynnistetty. Viime vuonna alkaneen kampanjan tavoitteena on tehdä lauantaista perinteinen leivontapäivä ja luoda uusi leipova sukupolvi. Kampanjan kohderyhminä ovat lapsiperheet, nuoret ja nuoret aikuiset. Kampanjan puitteissa näytetään loppuvuonna MTV3:lla Hei me leivotaan! tv-ohjelma, jota juontaa Wahlmanin lisäksi tänä vuonna myös JANNE KATAJA. Ohjelmaan kutsutaan leipomaan tunnettuja julkisuuden henkilöitä. Päiväkodit ja koulut kutsutaan puolestaan osallistumaan leivonta-aiheiseen kilpailuun. Kampanjan yhteistyökumppaneina ovat Finfood Kananmunatiedotus, Dr. Oetker, K-Supermarket, Marimekko, marttaliitto, Pelastakaa Lapset, Raisio, Suomen Hiiva, Suomen Sokeri ja Valio. TV-ohjelmissa käytetään mukana olevien yritysten tuottamia raaka-aineita. Kasvirasvatuotteita on tänä vuonna otettu mukaan viime vuotta enemmän. (Finfood) ··········································································· Lisätietoja: Www: www.finfood.fi/uutiset Toimittaja: Elina Latvala « Takaisin edelliselle sivulle
|
|