Äitiyspakkauksiin sujahtaa nyt myös vauvan hammasharja29.5.2007 Kelan äitiyspakkauksiin on otettu nyt ensimmäistä kertaa mukaan vauvan hammasharja.
Alkusysäyksenä oli yksittäisen hammaslääkärin ehdotus, että Suomen Hammaslääkäriliitto toimisi aloitteentekijänä hammasharjan lisäämiseen äitiyspakkaukseen. Ajatuksen konkretisoitumiseen aikaa kului noin 1,5 vuotta. Jo pikkulapsi tottuu hammasharjan tuntuun - Lapsen hampaiden harjaus aloitetaan jo ensimmäisen hampaan puhjettua, asiantuntijahammaslääkäri HELINÄ KESKINEN Suomen Hammaslääkäriliitosta kertoo. Pieniä hampaita ei tässä vaiheessa tietenkään jynssätä kovalla kädellä. Kyse on Keskisen mukaan pikemminkin tavan opettamisesta ja siitä, että lapsi tottuu hammasharjan tuntuun suussa. - Kolmivuotiaana uhmaikäisenä hampaiden harjauksen opettelu ei välttämättä enää yhtäkkiä onnistu, Keskinen tuumii. Hammasharjasta on hyötyä myös siksi, että se hieroo ikeniä hampaiden puhjetessa. Hammastahna käyttöön lähempänä kolmen vuoden ikää Aluksi hampaat pestään pelkällä vedellä, ja hammastahna otetaan käyttöön vasta takahampaiden puhjettua noin 2,5 - 3 vuoden iässä. Tällöin fluoripitoista hammastahnaa käytetään kerralla noin herneen kokoinen määrä. Hammastahna on Keskisen mielestä fluoritabletteja tehokkaampaa, koska vaikutus on tällöin paikallisesti suurempi. Fluoritablettien käyttö pohditaan kuitenkin tilannekohtaisesti. Molempien samanaikaista käyttöä Keskinen ei kuitenkaan suosittele. Hampaiden hoito alkaa jo vanhemmista Edelleen on voimassa suositus, jonka mukaan vanhempien tulisi välttää esimerkiksi lapsen kanssa samasta lusikasta syömistä, jotta syljen bakteerit eivät siirtyisi lapsen suuhun. Kriittinen aika on Keskisen mukaan lapsen ollessa noin puolesta vuodesta kahteen vuoden ikäinen eli silloin kun hampaat puhkeavat. - Itse asiassa lapsen hampaiden hoito alkaa jo odottavista vanhemmista, Keskinen muistuttaa. Suomalaistutkimuksen mukaan vanhempien säännöllinen xylitolin käyttö voi ehkäistä reikiä aiheuttavien bakteerien tartunnan lapsen suussa. Ruokatottumusten merkitys suuri Keskinen korostaa myös ruokatottumusten merkitystä lapsen hampaiden hoidossa. Hedelmät kannattaa hänen mukaansa syödä hedelminä eikä esimerkiksi mehuina. - Mehut ovat hampaille pahaksi, varsinkin jos niitä juodaan usein ja aterioiden väleissä. Lähes kaikki ensisynnyttäjät valitsevat äitiyspakkauksen Äitiyspakkaus on säilyttänyt suosionsa, sillä vuonna 2006 Kela toimitti lähes 40 000 äitiyspakkausta. Ensisynnyttäjistä noin 95 prosenttia valitsee pakkauksen 140 euron rahallisen korvauksen sijaan. Reimalta myös ostetaan 274,14 euron hintaan vuosittain noin 400 äitiyspakkausta. Useimmiten ne matkaavat ulkomaille ja sellaisille henkilöille, joilla ei ole oikeutta maksuttomaan pakkaukseen. Äitiyspakkauksen sisältö harkitaan joka vuosi uudelleen. (Finfood) Lisätietoja: http://www.kela.fi > Lapsiperheelle > Äitiysavustus ··········································································· Lisätietoja: Www: www.finfood.fi/uutiset Toimittaja: Elina Latvala |