Kurkkupastillin mainos voi hämätä

1.2.2007

Kurkkupastillit eivät aina ole niin hammasystävällisiä kuin mainokset antavat ymmärtää, uusimmassa Kuluttaja-lehdessä todetaan. Ksylitolin osuus makeuttajista saattaa olla vain pieni ja pastillissa voi olla esimerkiksi hampaiden kemiallista liukenemista aiheuttavaa sitruunahappoa. Joidenkin sokerittomien pastillien mainoslauseet voivat myös antaa virheellisen käsityksen, että pastillit valkaisevat hampaita. Pastilleja ei myöskään kannata ostaa vitamiinien vuoksi, sillä määrät eivät ole yleensä merkittäviä. Kuluttaja-lehti kävi läpi 21 pastillirasian merkinnät.

Pastillien lisä- ja makuaineista ei Kuluttaja-lehden mukaan tarvitse kantaa huolta. Määrät ovat pastilleissa niin vähäisiä, ettei niistä kohtuukäytössä ole haittaa. Myös sokerittomien pastillien energiamäärät saattavat kuitenkin olla yllättäviä. Lisäksi sokerittomien pastillien makeutusaineet, kuten ksylitoli, voivat aiheuttaa mahavaivoja ja ripulia.

Hampaat pitävät ksylitolipurkasta pastillia enemmän

Ksylitolipastilli on hyvä vaihtoehto tavalliselle, sokeria sisältävälle pastillille. Ksylitolipurukumi on Kuluttaja-lehden mukaan kuitenkin hampaiden kannalta parempi kuin pastilli, sillä purkka lisää syljen eritystä pastillia paremmin. Ksylitoli myös leviää purukumista tasaisemmin suuhun kuin pastillista.

Jos tuotteen makeutusaineista on ksylitolia vähintään 50 prosenttia, siitä on apua hampaiden reikiintymisen ehkäisyssä. Ksylitolista on hyötyä esimerkiksi lapselle, jolla on juuri suuhun puhjenneita hampaita tai jolla on reikiä jo maitohampaissa. (Finfood)

Lähde: Kuluttaja 1/07

···········································································
Lisätietoja:
Www: www.finfood.fi/uutiset
Toimittaja: Elina Latvala

« Takaisin edelliselle sivulle