På svenska
Tilaa sähköinen uutiskirje  
 
   



 
 
 
Muksu-etusivu /
Ajankohtaista / Uutiset / Perimä suurin lapsen ruoka-allergian aiheuttaja
 
/ Ajankohtaista




Perimä suurin lapsen ruoka-allergian aiheuttaja

24.11.2006

Allergioiden ja astman esiintyvyys on parin viime vuosikymmenen aikana kaksinkertaistunut. Jopa kolmasosalla pienistä lapsista epäillään ruoka-aineallergiaa, vaikka tarkemmissa tutkimuksissa allergiaa löytyykin vain 5-7 prosentilta. Tuhannen taalan kysymys onkin, voisiko allergioita mitenkään ehkäistä. - Tämän hetkisen tutkimustiedon mukaan ruoka-allergioita ei voi ennaltaehkäistä, kertoo allergianeuvoja JONNA SALMINEN Allergia- ja astmaliitosta.

Yleisenä ohjeena allergioiden ja astman ehkäisylle sanotaan, että äidin tulee välttää tupakoimista raskauden ja imetyksen aikana eikä lasta tulisi altistaa tupakansavulle. Rintaruokinnan allergiaa ehkäisevä vaikutus on Salmisen mukaan vähäinen, mutta se on kuitenkin lapsen kehityksen kannalta edullista.

Raskaudenaikaiselle välttämisruokavaliolle ei perusteita

Äidin raskaudenaikaisella ravinnolla tai stressillä ei Salmisen mukaan ole vaikutusta lapsen allergioiden syntyyn, perimällä sen sijaan on. Allergisten vanhempien lapset ovat todennäköisemmin allergisia.

Myöskään raskauden aikaisesta välttämisruokavaliosta ei Salmisen mukaan näytä olevan apua, joten odottavan äidin kannattaa syödä monipuolisesti. Jos äidillä on ruoka-allergioita, on tietenkin vältettävä niitä ruokia, joille hän itse on allerginen.

Toisaalta elintarviketieteiden maisteri ULLA HOPUN väitöstutkimuksessa todettiin, että äidin imetysaikainen ruokavalio vaikuttaa rintamaidon koostumukseen ja sitä kautta myös lapsen allergian kehittymiseen. Lapsen allergiaa ehkäistäkseen äidin kannattaisi tutkimuksen mukaan syödä imetysaikana runsaasti C-vitamiinipitoisia ruokia ja suosia niin sanottuja pehmeitä rasvoja.

Välillä kuulee väitteitä, että homogenoitu maito voisi aiheuttaa allergiaa. Salminen kertoo kuitenkin, että tutkimustietojen mukaan näin ei ole.

Antibakteeriset aineet pannaan

Allergioiden yleistyminen laitetaan usein nykyajan ylihygieenisyyden piikkiin. Tämä ei Salmisen mukaan liity pelkästään ruoka-allergioihin vaan yleensä allergioiden esiintyvyyteen. Lisäksi puhutaan myös niin sanotusta asfaltti-indeksistä. Mitä enemmän ympärillä on asfalttia, sitä enemmän allergioita esiintyy.

Siivottomuus ei Salmisen mukaan kuitenkaan vähennä allergioita ja viikkosiivous on tärkeää lapsiperheissäkin. Turhien antibakteeristen pesuaineiden käyttöä on kuitenkin syytä välttää.

Allergian kanssa ei kannata jäädä yksin

-Jos epäilee lapsella olevan ruoka-allergioita, tulee aina ottaa yhteys lääkäriin ja sopia hänen kanssaan tutkimusten ja hoidon etenemisestä, Salminen opastaa. Salminen haluaa myös kannustaa lapsen allergioiden kanssa painiskelevia vanhempia. Vaikka allergia vaatii alussa paljon paneutumista asiaan, ruoka-allergian kanssa kyllä pärjää.

Hyviä ruoka- ja leivontavinkkejä allergisen lapsen ruokavalioon löytyy esimerkiksi Allergia & Astma - lehdestä, erilaisista allergiaperheille tarkoitetuista keittokirjoista ja www.pirkanmaanallergia.fi -nettisivuilta.

Tukea saa myös esimerkiksi paikallisista Allergia- ja Astmayhdistyksistä ja ympäri Suomea järjestetystä vertaistoiminnasta . Lisäksi on mahdollista soittaa valtakunnalliseen puhelinneuvontaan, jossa terveydenhuollon ammattilaiset vastaavat kysymyksiin. (Finfood)

···········································································
Lisätietoja:
Www: www.finfood.fi/uutiset
Toimittaja: Elina Latvala

« Takaisin edelliselle sivulle