Sydänliitto: Pieni ottaa isosta mallia kaikessa

20.11.2006

Pieni ottaa isosta mallia kaikessa, Sydänliitosta muistutetaan. Liitto perää aikuisten vastuuta lapsen elintapojen kehittymisessä, sillä aikuisen antama esimerkki ja päätökset vaikuttavat lapsen omaksumiin elintapoihin jo pienestä pitäen. Lapsena omaksutut elintavat ennustavat hyvin aikuisiän terveyttä.

Sydänliitto aikoo kohdistaa tulevina vuosina terveysviestinsä erityisesti lapsiperheille, lasten kanssa työskenteleville sekä lapsen lähipiiriin kuuluville aikuisille. Sydänliiton tänä vuonna aloittama yhteiskunnallinen viestintäkampanja onkin nimeltään Pieni ottaa isosta mallia kaikessa.

Sydänliiton visiona on kehittää työvälineitä, menetelmiä ja viestintää niin, että tulevaisuuden työikäisten sairastuminen yleisiin kansansairauksiin vähenisi. Sydänterveyden kannalta keskeiset asiat liittyvät ravintoon, liikuntaan ja tupakattomuuteen.

Koko ympäristön tuettava lasten terveyttä

Vaikka koti on lasten tärkein elinympäristö, useat aikuiset ovat vastuussa lasten ruokailuista. Siksi arjen ympäristöjen on tuettava lasten tervettä kehitystä ja kasvua kokonaisvaltaisesti. Sydänliiton mukaan tämän toteuttamiseksi tarvitaan poliittista ja yhteiskunnallista tahtoa ja toimia jopa lakien muuttamiseksi. Tästä on esimerkkinä lapsiin kohdistuvan mainonnan rajoittaminen.

Terveellisten vaihtoehtojen on Sydänliiton mielestä oltava helposti kaikkien saatavilla. Sydänliitto esittikin pari viikkoa sitten julkilausuman terveellisten tuotteiden arvonlisäveron alentamisesta. Tällaisten tuotteiden kriteeristöksi Sydänliitto ehdottaa Sydänmerkki-järjestelmäänsä. Alennettua verokantaa toivotaan myös kasviksille, marjoille ja hedelmille. (Finfood)

···········································································
Lisätietoja:
Www: www.finfood.fi/uutiset
Toimittaja: Elina Latvala

« Takaisin edelliselle sivulle