|
||||||||||||||||||
|
||||||||||
|
|||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
Suolan saannin vähentäminen alentaa verenpainetta myös lapsilla31.10.2006 Suolan saannin vähentäminen puolella alentaa lasten verenpainetta merkitsevästi, selviää ensimmäisestä aiheesta tehdystä meta-analyysistä. Verenpaineen aleneminen puolestaan voi vähentää huomattavasti sydänkohtausten, aivohalvausten ja sydämen vajaatoiminnan kehittymisen riskiä aikuisiässä. Suolan ja terveyden väliseen yhteyteen perehtyneiden asiantuntijoiden
(Consensus Action on Salt and Health, CASH) mukaan tuloksella voi olla suurta merkitystä väestön terveyden kannalta. Tutkimus julkaistiin uusimmassa Hypertension-lehdessä. Ensimmäisten elinkuukausien aikana lapsi saa hyvin vähän suolaa rintamaidon ja korvikkeiden kautta. Myöskään pikkulapsille suunnattuihin ruokiin suolaa ei saa lisätä. Jos lapsi saa runsaasti suolaa sisältäviä ruokia, suun makureseptorit tottuvat sen makuun. Tämä johtaa CASH:n asiantuntijoiden mukaan siihen, että monet lapset saattavat syödä suolaa saman määrän kuin aikuiset. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että mitä korkeampi verenpaine on lapsuudessa, sitä korkeampi se on myös aikuisiässä. Aikuisten suolarajoitusten hyödyt hyvin tiedossa Aikaisemmin on tiedetty, että suolan saannin vähentäminen aikuisiässä alentaa verenpainetta merkitsevästi. Monissa lasten ja pikkulasten suolan saannin vähentämistä selvittäneissä kontrolloiduissa kokeissa on kuitenkin ollut liian vähän osallistujia eikä merkitseviä tuloksia ole saatu. Tuoreessa meta-analyysissä yhdistettiin nyt tulokset kymmenestä tutkimuksesta, joissa oli mukana yhteensä 966 iältään 8-16-vuotiasta lasta ja nuorta. Lisäksi mukaan otettiin kolme koetta, joissa oli mukana yhteensä 551 pikkulasta. (Finfood) Hypertension-lehden artikkeli ··········································································· Lisätietoja: Www: www.finfood.fi/uutiset Toimittaja: Elina Latvala « Takaisin edelliselle sivulle
|
|