|
||||||||||||||||||
|
||||||||||
|
|||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||
|
Lasten lihomisen ehkäisy ratkaisu ylipaino-ongelmaan6.10.2006 Lasten lihavuuden ehkäisy on ainoa järkevä keino ratkaista lihavuusongelma. Näin totesi FT, ravitsemusterapian lehtori OUTI NUUTINEN Valtakunnallisilla Ravitsemuspäivillä tiistaina Helsingissä. Lihomisen ehkäisyn on alettava jo neuvolaiässä. Vastuu on koko yhteiskunnalla, mutta myös perheen osuus on merkittävä.
Tehokkaita lihavuuden ehkäisykeinoja ovat Nuutisen mukaan hyötyliikunnan ja liikunnallisten harrastuksien lisääminen, terveyttä edistävä ruokavalio sekä käyttäytymisen muutoksen tukeminen. Lihavuuden ehkäisemiseksi on kaikkien yhteiskunnan tasojen ryhdyttävä toimenpiteisiin. Lapsen perheen ja lähipiirin lisäksi valtion, kuntien, kaupan sekä tiedotusvälineiden on oltava mukana muutosten tekemisessä, Nuutinen listaa. Lasten lihavuuden hoito on kallista eikä sillä useimmiten päästä toivottuun tulokseen. Sen vuoksi ennalta ehkäisyyn on panostettava toden teolla. Tutkimusnäyttöä lihavuuden syistä on jo riittämiin – nyt on aika ryhtyä käytännön toimenpiteisiin. Perheen yhteiset ateriat ja hyvä ruokailuilmapiiri tärkeitä Perheen ruokahuolto on vanhempien vastuulla. Heidän tehtävänään on tarjota ravitsemuksellisesti laadukasta ja maukasta ruokaa sekä huolehtia säännöllisestä ateriarytmistä päivän aikana. Lapsille tarjottava ruoka on arkisin pääsääntöisesti vähärasvaista ja –sokerista. Myös annoskoot ovat kohtuullisia. Vanhemmat toimivat ruokapöytä- ja muussakin käyttäytymisessä mallina lapsilleen, joten myös heillä voi olla edessä ruokailu- ja liikuntatottumusten muuttaminen terveellisempään suuntaan. Perheet yhteiset ateriat sekä miellyttävä ruokailuilmapiiri ovat Nuutisen mielestä tärkeitä lasten ruokailutottumuksiin vaikuttavia seikkoja. Lapsella luonnollinen taito säädellä syömistään Vaikka vanhemmat tuovat ruoan pöytään, on lapsi itse viime kädessä vastuussa aterioilla syömänsä ruokamäärän suuruudesta. Lapset osaavat jo imeväisiästä lähtien huolehtia säännöllisestä ateriarytmistä. Vanhempien on vain luotettava tähän kykyyn ja olla tuputtamatta ruokaa lapselle, kannustaa Outi Nuutinen. Ruokaa ei pidä käyttää palkintona tai rankaisukeinona. Makealla ruoalla palkitseminen esimerkiksi kasvisten syönnin jälkeen lisää makean miellyttävyyttä. Syömään pakottaminen puolestaan lisää kyseisen ruoan välttelyä. Rajat herkkujen syömiselle Kaikilla lapsilla on luontainen mieltymys runsasenergiaisiin, paljon rasvaa ja sokeria sisältäviin ruokiin, kuten kekseihin, karkkeihin ja leivonnaisiin. Halu syödä liikaa näitä herkkuja voi helposti turhan suureksi, Nuutinen toteaa. Perheessä tuleekin sopia yhdessä säännöt herkkujen syömiselle ja myös noudattaa niitä. Lapsen painoa ei uhkaa satunnaisesti syödyt herkut, vaan huomiota kannattaa kiinnittää nimenomaan päivittäisiin valintoihin. Herkut kuuluvat juhlapäiviin ja viikonloppuihin, jolloin niistä voidaan nauttia täysin siemauksin ilman syyllisyydentunnetta. Kärsivällisyys palkitaan Tiettävästi kaikki ruokalajit eivät välttämättä maistu pienokaiselle. Vanhempien ei sovi pakottaa lasta syömään, vaan rohkaista maistamaan ruokaa edes pienen määrän kerrallaan. Karvaampiin ja happamampiin ruokiin tottuminen vaatii useimmiten 10 - 15 maistamiskertaa, joten vanhemmilta tarvitaan kärsivällisyyttä uusien ruokien totuttamisessa. Vanhempien toimiminen malliesimerkkinä on Nuutisen mukaan myös tärkeää. Uuden maun pelko on tyypillistä kaikille lapsille. Uutta ruokalajia kannattaa tarjota yhdessä tutun, lapselle mieluisan ruoan kanssa, Nuutinen vinkkaa. Esimerkiksi kasviksia tarjotaan selkeinä kokonaisuuksina, kuten isoina paloina raasteiden tai sekasalaattien sijaan, hän lisää. (Finfood) Lisätietoja: Nuutinen O.: Miten ehkäistä lasten lihominen? (Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät 2006 luentotiivistelmä) Mustajoki P. ym. (toim.): Lihavuus – Ongelma ja hoito (Duodecim 2006) ··········································································· Lisätietoja: Www: www.finfood.fi/uutiset Toimittaja: Noora Hujala « Takaisin edelliselle sivulle
|
|