Pienten lasten haluttomuus syödä kasviksia saattaa johtua myös perinnöllisistä syistä, väittää tuore tutkimus.
Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan osalla lapsista on perinnöllinen taipumus aistia herkemmin karvaita makuja. Tällaisille lapsille kasvikset maistuvat selvästi muita huonommin.
Tutkijat testasivat yhteyttä kokeessa, johon osallistui 24 karvaita makuja herkästi aistivaa lasta (makuherkät) ja 41 muuta lasta (muut). Lapset saivat vapaasti valita syötäväksi viittä erilaista kasvista: mustia oliiveja, kurkkua, porkkanaa, punaista paprikaa ja raakaa parsakaalia. Maistelun jälkeen lapsilta kysyttiin mieltymystä kunkin kasviksen makuun.
Tutkijat havaitsivat, että kasvikset maistuivat selvästi huonommin karvaille mauille herkistyneille lapsille.
Noin kolmannes makuherkistä lapsista ei syönyt kasviksia lainkaan, kun taas vertailuryhmässä tällaisia lapsia oli vain kahdeksan prosenttia. Kasviksia syöneistä lapsista makuherkät lapset karttoivat selvästi muita enemmän karvaalle maistuvia kasviksia eli oliiveja, parsakaalta ja kurkkua.
Tutkijat uskovat, että tämänkaltaisista tutkimuksista on hyötyä elintarviketeollisuudelle. Kun kasvistuotteiden makuun ja maittavuuteen osataan kiinnitää enemmän huomiota, niiden käyttöä ja käytöstä koituvia terveyshyötyjä saadaan lisättyä.
···········································································
Lisätietoja:
Www: www.finfood.fi/uutiset
Toimittaja: Krista Korpela-Kosonen