Lasten terveystarkastusten tietoja ei hyödynnetä kunnissa

18.5.2006

Lasten terveystarkastuksista saatavia tietoja hyödynnetään kunnissa vain vähän, vaikka neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon terveystarkastukset antaisivat erinomaisen mahdollisuuden seurata lapsiväestön hyvinvoinnin ja terveyden kehitystä. Yhdessäkään kunnassa ei ole esimerkiksi luotettavaa tietoa lasten ylipainon kehityksestä parin viime vuosikymmenen ajalta, vaikka lapset on mitattu ja punnittu lähes vuosittain jo 1960-luvulta alkaen.

Stakesin tekemän kyselyn mukaan vain 27 prosenttia terveyskeskuksista kokoaa käyntimäärien ja rokotusten lisäksi joitakin muita tietoja lasten terveydestä ja hyvinvoinnista. Lähes jokaisessa terveyskeskuksessa terveydenhoitaja kuitenkin tarkastaa lapset 3–7 vuoden iässä ainakin neljä kertaa ja lääkäri ainakin kerran.

Kansalliset ohjeet terveystarkastusten tietojen sisällöstä ja tallentamisesta puuttuvat tällä hetkellä. Vuoteen 1979 saakka tietoa lasten terveystarkastuksista kerättiin valtakunnallisten ohjeiden mukaan. Sittemmin valtakunnallisia tilastoja varten on kerätty tietoja vain käyntien lukumääristä. Tätä laajempien tietojen raportoinnista ja vertailukelpoisuudesta vastuu on ollut vuodesta 1993 alkaen kunnilla.

Stakesin kyselyssä selvitettiin 3–7-vuotiaiden lasten terveystarkastuksia ja niissä käytettyjä seulontamenetelmiä sekä tulosten raportointia. Kyselyyn vastasi tämän vuoden huhti-toukokuussa 184 terveyskeskusta. (Finfood)

Lisätietoja:
Www: www.finfood.fi/uutiset
Toimittaja: Krista Korpela-Kosonen

 

« Takaisin edelliselle sivulle