På svenska
Tilaa sähköinen uutiskirje  
 
   



 
 
 
Muksu-etusivu /
Ajankohtaista / Uutiset / Pienen vauvan äitikin tarvitsee ruokailuhetkensä
 
/ Ajankohtaista




Pienen vauvan äitikin tarvitsee ruokailuhetkensä

11.5.2006

Lapsen syntymä mullistaa koko perheen elämän. Ensimmäiset viikot kuluvat uuteen ihmiseen tutustuessa, ja varsinkin tuoreen äidin kaikki energia tuntuu helposti hupenevan pelkästään vauvan hoitoon. Pienokaistaan tiheään tahtiin imettävä
äiti ei aina ehdi ja muista huolehtia omasta syömisestään, ja kunnon ateriat voivat korvautua epäsäännöllisellä välipalojen napostelulla.

Työssään paljon nuoria perheitä kohtaava Vantaan kaupungin ravitsemusterapeutti TUULA NUUTINEN toteaa, että varsinkin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen käy helposti edellä kuvatulla tavalla. Tuore äiti asettaa vauvan hoidon etusijalle,
eikä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen enää riitäkään aikaa. Jos perheen isä on päivisin töissä ja äiti kahdestaan vauvan kanssa, moni äiti ei ehdi tai viitsi valmistaa kunnon ateriaa pelkästään itseään varten.

- Säännöllisestä syömisestä ja juomisesta huolehtiminen olisi kuitenkin tärkeää, sillä se edistää synnytyksestä palautumista ja varmistaa imetyksen onnistumista, Tuula Nuutinen kertoo.

Imetys lisää energian ja nesteen tarvetta

Säännöllinen syöminen on imettävälle äidille tärkeää myös siksi, että imetys lisää päivittäistä energian tarvetta noin 500-600 kilokalorilla. Myös juotavaa tarvitaan aiempaa enemmän. Lisänesteen tarve on noin litra vuorokaudessa. Tätä runsaammasta nestelisästä ei imetyksen kannalta ole hyötyä, sillä fysiologista tarvetta selvästi runsaampi juominen ei lisää maidon eritystä, selventää Nuutinen.

Mutta entä jos tuoreelle äidille tulee kiusaus vähentää syömisiään siksi, että pääsisi nopeammin eroon raskausaikana kertyneistä lisäkiloista?

Tuula Nuutisen mukaan osa äideistä haluaisi näin tehdäkin ja hyödyntää vielä imetyksen mukanaan tuomaa energiankulutuksen kasvua. Nuutisen neuvo äideille on, että raskausaikana kertynyt ylimääräinen rasva saakin mennä. - Varsinaista laihdutusta ei kuitenkaan imetysaikana suositella. Ajan kanssa ja imetyksen jatkuessa äiti pääsee kyllä luontaisesti lisäkiloistaan eroon.

Niukka syöminen verottaa ravintoainevarastoja

Imetys lisää paitsi energian, myös ravintoaineiden tarvetta. Jos äiti syö liian niukasti, hän ei saa riittävästi välttämättömiä ravintoaineita, jolloin elimistön omat ravintoainevarastot hupenevat.

Tuula Nuutinen kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota D-vitamiinin saantiin. Pimeään aikaan lokakuusta maalis-huhtikuun vaihteeseen sen riittävä saanti on turvattava ravintoainevalmisteen avulla. Kalsiumvalmistetta ravitsemusterapeutti suosittaa äideille, jotka käyttävät vain vähän maitovalmisteita. Jos äiti imettää useampaa kuin yhtä vauvaa, ravintoaineiden riittävä saanti on paikallaan turvata monivitamiinivalmisteella.

Riittävästä energian ja ravintoaineiden saannista huolehtiminen on toki tärkeää myös niille äideille, jotka eivät imetä. Monipuolinen ruoka auttaa toipumaan synnytyksestä ja antaa puhtia vauvan kanssa touhuamiseen.

Eväät edellisenä iltana jääkaappiin

Miten äiti sitten voisi vauva-arjen tiimellyksessä vaivattomasti järjestää ja turvata myös oman ruokailunsa sujumisen?

- Tärkeää olisi huolehtia siitä, että syöminen jakautusi tasaisesti pitkin päivää, Nuutinen neuvoo.

Jos äiti on arkipäivät kahdestaan kotona vauvan kanssa, jääkaappiin voisi jo edellisenä iltana tehdä sopivia välipaloja odottamaan.Jos perheessä syödään yhteinen päivällinen, siitä voisi säästää osia äidin seuraavan päivän lounasta
varten. Tuula Nuutinen pitää myös leivällä, maitovalmisteella sekä tuoreilla kasviksilla, marjoilla tai hedelmillä täydennettyä puuroateriaa varteenotettavana ja kätevänä lounasvaihtoehtona.

Varttuneempi vauva mukaan ateriahetkiin

Nuutinen muistuttaa, että vauva kasvaa nopeasti ja voi pian osallistua itsekin äidin ja koko perheen ateriahetkiin. Jo puolivuotiaan voi istuttaa samaan ruokapöytään omassa syöttötuolissaan. Vauvalle voi tarjoilla tämän omia soseruokia samalla, kun äiti nauttii omaa ateriaansa. Vuoden ikäinen lapsi alkaa pikku hiljaa totutella samaan ruokaan kuin muukin perhe. Viimeistään tässä vaiheessa äidinkin ruokapulmat helpottavat, kun itselle ja lapselle voi valmistaa yhteisen aterian. (Finfood)

Äitienpäivää vietetään sunnuntaina 14. toukokuuta

···········································································
Lisätietoja:
Www: www.finfood.fi/uutiset
Toimittaja: Krista Korpela-Kosonen

« Takaisin edelliselle sivulle