Lihavuus yleistyy kaikkialla Euroopassa, ja jo joka viidennen kouluikäisen eurooppalaislapsen arvellaan olevan ylipainoinen. Nyt lasten lihominen halutaan saada kuriin. Valmisteilla on parhaillaan koko Euroopan kattava ehdotus toimenpiteistä, joilla lasten lihomista voitaisiin ehkäistä. Syksyllä julkistettavaa ehdotusta valmistelee 20 Euroopan maan kansallista sydänjärjestöä. Työryhmässä on mukana myös Suomen Sydänliitto.
STT:n haastattelema ohjelmapäällikkö ANNA-LIISA RAJALA Suomen Sydänliitosta arvelee, että lopullinen ehdotus sisältää kymmenkunta toimenpidesuositusta. Sydänjärjestöt ajavat muun muassa tiukennusta epäterveellisten ruokien televisiomainontaan. Tällaisten ruokien markkinointi lapsille haluattaisiin kokonaan kieltää tv:ssä.
Sydänjärjestöt pitävät tärkenä myös terveyskasvatuksen saamista kaikkiin kouluihin, lasten liikuntamahdollisuuksien lisäämistä sekä terveysenhoitojärjestelmän rahoituksen lisäämistä.
Euroopan kattavat yhtenäiset toimenpidesuositukset ovat viimeinen osa kolmivuotista projektia, johon sydänjärjestöt osallistuvat. Projekti on osittain EU:n rahoittama, ja sitä koordinoi Euroopan sydänverkosto EHN.
(Finfood)
Lisätietoja:
www.finfood.fi/uutiset
Toimittaja: Krista Korpela-Kosonen